16. joulukuuta 2008

Elegia...Nocturne. 10


Olisiko kyseessä Eino Leinon muusa;-))


Elegia..


Haihtuvi nuoruus
niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat
lyö elon kultainen pirta.


Turhaan, ei turhaan
tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo
rattoisa seura, ei viini.


Häipyvät taakse
tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat
ammoin jo jälkehen jäivät.


Notkosta nousin.
Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo:
tuskaton tuokio pieni.


Tiedän ma:
rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei
lepo lempeä luotu.


Pohjoinen puhuu,
myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova;
kauneuden voimaton kaipuu.


Upposi mereen
unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä:
kalliit on laulujen lunnaat.


Kaikkeni annoin,
hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun
mieleni murheella maksoin.


Uupunut olen,
ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin
paatinen taakka?


Tai olen niitä,
joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä,
työn tulos tuntoni soima.


Siis oli suotta kestetyt,
vaikeat vaivat,
katkotut kahleet,
poltetut, rakkahat laivat?


Nytkö ma kaaduin,
kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi,
kun meni haavani arpeen?


Toivoton taisto
taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel;
lohduta laulu ei lastaan.


Hallatar haastaa,
soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan
kuin peto kuoleva hiivin.




Nocturne



Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;


kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhoutuu.


En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,


puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,


tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,


uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.


En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;


pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;


edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leinoa ....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti